Hei taas!

Ihmeekseni oon saanut muutamia kyselyjä että missä uudet blogikirjoitukset viipyy. Kesä vilahti ohi taas, turha kai sanoa edes että nopeasti. Töissä ehdin olla melkeen kolme kuukautta, sit lomalla tunnollisesti sairastin jonkun sortin kesäflunssan. Käytiin mökillä rentoutumassa, poimittiin mustikoita ja sieniä. Geokätköiltiin... Eli aika kotoisissa tunnelmissa tuli kesä vietettyä. Mutta täällä Tartossa kesäkelit jatkuu pitkälle syksyyn, mikä on yks etelässä asumisen parhaita puolia. Tänä syksynä meidän pikku kommuunissa asustaa kolme kaksi- ja kolme nelijalkaista. Siirin jätin Suomeen, ikävä sitä riiviötä väistämättä on :) Mukava olla taas täällä. Koulussa on paljon verkkokursseja, ja omatoimista opiskeltavaa riittää. Aiheet painottuu enemmän elintarvikehygienian puolelle, mikä ei mua haittaa ollenkaan. Kohta alkaa myös villieläinten hoitoa koskeva valinnainen kurssi, en malta odottaa! Tässä olin just lihantarkastuskurssin tehtäviä tekemässä kun iski blogi-inspiraatio. Deadlineja pukkaa jo heti ensimmäisillä viikoilla, pitäis nyt koittaa olla reippaana kun suunniteltiin kämppiksen kanssa viikonloppureissua Hiiumaalle. Geokätköjen ja uusien paikkojen perässä tietysti. Jos sais nämä tämän viikon tehtävät alta pois ennen sitä.

                 Nää kaverit pitää huolen ettei Siiri-ikävä kasva liian suureksi

Riittävän korkealla?

Viime lauantaina käytiin Otepään seikkailupuistossa kiipeilemässä. Aiemmin oon moisessa käynyt Kalajoella. Erona Suomen omaan oli ylimalkaisemmat ohjeistukset, kypärän puuttuminen turvavarustuksesta sekä haastavammat radat. Tykkään kiipeilystä ja korkeista paikoista, ja tuolla sai kyllä apinantaipumuksiaan toteuttaa mielin määrin. Viiden perusradan lisäksi oli muutaman sadan metrin vaijeriliuku laakson yli ja takaisin. Sitten oli kannatuste rada, suomeksi kärsimysreitti. Lupaan ihan omin pikku kätösin hattua nostaa jokaiselle joka sen suorittaa. Voin rehellisesti sanoa että oli ylivoimasesti rankin fyysinen suoritus mistä oon ikinä suoriutunut. Reitin alussa piti kiivetä köyttä pitkin 5-6m korkeudessa olevalle tasanteelle: jos siitä ei selviä niin turha haaveilla radan selättämisestä. Itellä oli vähän puutteellinen tekniikka tässä kohtaa, mutta pääsin kuin pääsinkin ylös. Kyllä teki mieli luovuttaa monta kertaa radan aikana, mutta jostain sitä sisua aina löytyi. Huh, hengästyttää ajatuskin. Ihan vinkkinä jos joku haluaa kyseiselle radalle mennä itseään rääkkäämään, niin se kannattaa vetää ENNEN niitä viittä muuta rataa... Mutta tuli kyllä sanan todellisessa merkityksessä ylitettyä itseni, ja hyvä reissu oli kaikin puolin!

Tänään satuin iltalenkillä samaan aikaan biitsikentälle tuttujen kanssa, ja totta kai soluttauduin puoliväkisin peliin mukaan. Huomenna mennään tutustumaan kurssikaverin kanssa seinäkiipeilyyn, eli aktiviteeteista ei tule pulaa! Muista harrastuksista valokuvausta pitäis täälläkin herätellä. Ostoslistalla on kunnon jalusta - tänäänki oli niin kaunis valo emajõen rannalla, että oli suorastaan sääli kun kamera oli kotona (ja jalusta kaupassa). Toivottavasti saadaan tänne värikäs ruska, Toomemägi on mieletön ruska-aikaan! Ai että tykkään tästä paikasta, en tiiä miten täältä malttaa lähteä pois. Enää puolitoista vuotta täällä. Voi kuulostaa pitkältä ajalta mutta uskokaa pois, siinä vaiheessa ku on ollut täällä neljä vuotta ja seki aika on mennyt ihan vilauksessa.. 

Laitan tähän lisäksi muutaman otoksen loppukesältä. Pitää yrittää vaikka siitä Saaremaan reissusta kirjoitella erikseen. Jotenkin hankalaa ku pitää pitemmältä ajalta koittaa keksiä juttua.